Hämmennystä ja kivaa

Lysti on muuttanut. Muu perhe muutti mukana. Maantasainen asunto ja oma piha ovat luksusta. Naapureissa on koiria, mutta vielä ei olla päästy tutustumaan. Kaikesta hämmennyksestä huolimatta Lystin mielestä uudessa kodissa on kivaa. Joka paikassa on sikin sokin (ei enää kauaa, toim. huom) kiellettyjä tavaroita, joita voi salaa nuuskia ja välillä vähän maistellakin. Ainoastaan portaat ovat hiukan pelottavat. Ylös Lysti uskaltaa jo tulla, mutta alas voi vain katsella. On vaarallista astua ylätasanteelta ensimmäiselle portaalle. Joskus Lysti päättää kesken matkan, että ei sittenkään ylös ja silloin (noin neljänneltä askelmalta) voi kyllä tehdä äkkikäännöksen ja mennä alamäkeä.

Piha pitää vielä aidata, niin Lystikki saa viettää leppoisia kesäpäiviä siellä ilman remmiä. En vielä ihan luota paimenkoiramme reviiritietouteen…

Keskiviikkona suuntaamme peuhaamaan maakunnan collikoiden kanssa. Saas nähdä, pysyykö pentu isompien perässä.

Ps. Isäntäväki on kotiutunut uuteen tupaan myös hyvin.

Aikuistumista ja kuvia

Kuvia on toivottu jo useampaan kertaan. Ahkerasti niitä napsitaan, mutta niin harvoin ehtii/jaksaa linkittää tänne saakka. Tässä nyt kuitenkin jonkinlaista kertomusta Lystin kasvusta kuvien kera. Osa kuvista on kamerakännykkäkamaa – pahoittelen huonoa laatua. Rakennekuvia (tai sen tapaisia) laitan tuonne Lysti-sivulle.

Lysti oli siis seitsemän viikkoa, kun muutti meille. Näin jälkeen päin katsellen se olikin tuolloin kovin pikkuruinen otus (vrt wc-paperirulla vieressä).

Hyvin äkkiä se oppi ensimmäisen “temppunsa” eli istumaan.

Isännällä oli enemmän tekemistä opetellessaan muistamaan, ettei lattialle kannata mennä makaamaan.

Pienen pennun maailmassa on vielä niin monta ihmeellistä asiaa…

Kenet syön ensin?

Lysti 10 vko leluroinan ympäröimänä.

Oikea korva se on sinnikkäämpi…

10-viikkoinen puolipystykorva tarkkailee ympäristöä.

Kesäkuun lopussa Lystille tuli cousin-in-law, eli anoppilaan muutti nahkatyttö, Lily. Tyttösillä on kokonaista kaksi viikkoa ikäeroa ja meno on sen mukaista. “Ylös ja alas ja ympäri, hei!”

Jos lenkki uhkaa venyä liian pitkäksi, on hyvä hypätä välillä vaunuihin. Lysti on mutkaton matkatoveri kaikin puolin. (2.7.2007)

Onkohan tämä sitä johtajuusskabaa? Lysti 11 vko ottaa miehestä mittaa (tai toisin päin).

Jos edesmennyt pehkomuori Sally etsiytyikin talon viileimpään nurkkaan lattialle nokosille, niin Lysti valitsee aina jonkin muun paikan kuin paljaan lattian. “Matolle vaikka väkisin,” sanoi 11 viikkoinen.

“Aamuhetki kullan kallis!” sanoi Ada 4 vuotta ja piti Lystille koulutustuokion maalla Kannuksessa 11.7.2007 klo 7.30! Tämä jäi unikeko-äidiltä näkemättä, mutta onneksi kamera (ja aamuvirkku isäntä) on olemassa.

Tietenkin myös Lily oli mukana menossa ja tytöt väsyttivätkin toisensa hyvin tehokkaasti päivän mittaan. Naapurissakin kuulemma asustelee kolme nahkiaista, joten jos Kannuksessa Särkiojan kylällä asustelevat rotutoverit sattuvat tätä lukemaan, niin rohkeasti vain ilmoittautumaan!

Maalla Lysti oppi nukkumaan isäntäväen kanssa samassa huoneessa (pennut eivät olisi nukkuneet koko yönä, jos olisivat saaneet riekkua samassa tilassa keskenään), eikä sen koommin kotona eteisessä ollut hieno peti ole ollut mitenkään erityisen suuressa huudossa.

Maalla paras paikka oli tietysti lattialla tuhisevan Viivin (3 v.) vieressä. Ainakin alkuun…

Myöhemmin samana yönä tilanne oli kääntynyt jokseenkin nurinkuriseksi.

Useimpien nahkalassieiden tapaan Lystiäkin on siunattu erinomaisella ruokahalulla. Siksipä se katsookin parhaaksi asettautua makuulle uunin eteen, kun yrjölänpuuro paistuu, ettei se vaan pääse huomaamatta uunista ulos. Ja eikös se ruoka paistu nopeammin, kun sitä uunin lasin takana kyttää?

Yhtä kaikki. Lysti vanhenee ja kasvaa päivä päivältä. Kolmen kuukauden etappia juhlittiin eilen käymällä ensimmäisessä rokotuksessa. Lysti ei piikitystä edes huomannut. Rouskutti vain herkkuluuta innoissaan. Sitä paitsi olihan eläinlääkärikin aivan ihanan leikkisä. Väitti kylläkin näkevänsä odotushuoneessa muurahaiskarhun. Ketähän mahtoi tarkoittaa, kun meihin päin katsoi…?

Ihmettelen vain, johtuuko kenties vanhenemisesta vai ehkä geeneistä, että Lysti on alkanut vaihtaa väriä. Alla olevasta (kehnosta) kuvasta näkyy, mitä tarkoitan.

Kaikki alkoi Lystin lapojen takaa (nuolten osoittama paikka). Sinne ilmestyi muutamia harmaita karvoja. Nyt kaulassa ollut “sydän” on jo suurimmaksi osaksi merlekarvojen peitossa. Toiselle puolellekin niskaan on värinvaihdos alkanut. Mitähän sanoisivat kennellittossa, jos ilmoittaisin, että haluamme vaihtaa rekisteriin Lystin värin. Leikki leikkinä, mutta todettava on, että äidin geenit ne sieltä(kin) taitavat puskea läpi.

Mitä aikuistumiseen muuten tulee, Lysti on tainnut ohimennen oppia sisäsiistiksi! Sanomalehdet olemme hylänneet jo kokonaan, eikä vahinkoja ole pariin päivään sattunut enää ollenkaan. Isoja tarpeita ei enää tehdä edes joka ruuan jälkeen, vaan ainoastaan pari kertaa päivässä. Lysti osaa myös hienosti pyytää ulos menemällä ovelle ja jos ei se vielä tehoa, raapaisee ovea tassullaan. Loisto tyttö!

Tajusin tässä eilen, kun kuukausia kertyi, että liian helposti tulee pitäneeksi Lystiä jo aikuisena. Muistuttaahan se ulkomuodoltaan koko ajan enemmän aikuista collieta. Siitä huolimatta ihan täys vauvahan se vielä on! Saapi olla tarkkana, jottei vaadi ressukalta liikoja. Tästä syystä ei ainakaan uusia temppuja opetella hetkeen, vaan jauhetaan vanhoja ja vankistetaan pohjaa. Syksyllä sitten jatketaan koirakoulussa.

Lomakuulumisia

Viikon verran olen ollut lomalla lasten ja Lystin kanssa. Tänä aikana tuntuu, että olen oppinut karvakorvaa tuntemaan taas huiman paljon paremmin. Miten helppoa koiraa onkaan lukea!

Lysti on oppinut uusia asioita: se osaa jo “panta”-käskystä tulla pujottamaan kaulapannan kaulaansa ja hienosti myös “paikka” tuntuu pysyvän käskettäessä. Pentukoulussa emme sitten enää päässeet tänä kesänä käymään, kun viime maanantaina oli päällekkäistä menoa. Elokuussa sitten alkaakin alkeiskurssi, jonne olisi tarkoitus mennä. Tai sitten paikallisten seurojen kouluihin. Kun vain osaisi valita viisaasti.

Lyden korvat ovat aikamoiset murheenkryynit. Välillä ovat oikein mallikkaat, mutta välillä meillä asuu skotlanninpystykorva parasta laatua. Pelkkä glyserol ei paljon tunnu auttavan, joskin varmaan se ainakin ehkäisee ruston vankistumista entisestään. Teipit pysyvät jonkun aikaa, mutta noin vuorokauden päästä ne alkavat rullautua niin, että korvien kärjet ovat vaarassa taipua ylöspäin. Tähän lienee jonkin verran vaikutusta myös Lystin omilla toimilla.

Teippien irrottamisen jälkeen korvat ovat oikein hienot noin vuorokauden verran ja sitten ne alkavat hiljalleen taas kohota kohti tähtiä. Oikeastaan riittää, että Lymppy nukkuu yhdet päiväunet selällään, jolloin korvat taas kotiutuvat pystyasentoon. Odotellaan siis, että Sari ehtii tulla liimailemaan…

Huomenna Lysti pääsee maalle. Edessä on pitkä automatka, mutta se tuskin tuottaa vaikeuksia. Koiruus on oikein mukava matkakumppani. Toivotaan vain, että huomenna olisi samanlainen pilvipoutainen päivä, koska autossamme ei ole ilmastointia…

Maalle tulee myöhemmin myös Lystin ystävä Lily. Lilyä voisi kutsua vaikkapa Lystin serkuksi. Se on siis Henrikin siskon koira samaa laatua kuin Lysti. On hauska huomata, miten eri mallisia saman rotuiset koirat voivat olla. Lysti on selvästi tuollaista silakka-mallia ja Lily hiukan rotevampi, jos collieta nyt rotevaksi voi koskaan kutsua.

Lisää Lystin kuulumisia tuonnempana. Nyt täytyy käyttää uninen aika hyväksi ja korjailla taas teippejä!

Kesämielellä

Pikaisesti joitakin Lystin kuulumisia yleisön pyynnöstä.

Lysti on kovasti aikuistunut. Hampaiden käyttö ihmisiin on hivenen helpottanut ja hurtta on oppinut olemaan melko siivosti jo lastenkin kanssa. Nähtävästi alkaa tehdä eroa koirakavereiden ja ihmiskavereiden kanssa leikkimisessä. Koirakavereita ei tosin olla kovin paljoa tapailtu sitten viimeisimmän pentukoulukerran. Mihin kaikki täkäläiset koiraihmiset ovat muuttaneet? Toisaalta ihan hyväkin tässä vaiheessa, kun rokotuksia ei ole vielä annettu.

Sisäsiistiksi opettelukin tuntuisi etenevän. Pissoja ei lirahda enää ihan joka välissä. Esimerkiksi aamupihailun jälkeen jaksaa hyvinkin olla muutaman tunnin kuivin koivin, vaikka välissä otettaisiinkin pienet neuvoa antavat. Ei siis ihan joka heräämisellä tarvitse enää kiiruhtaa pihalle. Yölläkään ei yleensä enää ilmesty kuin yksi lätäkkö Lystin omaan yksiöön.

Siitä, ymmärtääkö Lysti lehtitouhujen päälle tuon taivaallista, en osaa oikein sanoa mitään. Tuntuu, että Lystin yöllisessä yksiössä kuivin kohta on se, jossa sanomalehdet sijaitsevat. En tosin tiedä, onko ollenkaan haitallista, vaikkei pentu oppisikaan tähtäämään lehdelle, vaan oppii sisäsiistiksi ilman tuota jaloa taitoa. Eihän noita papereita ole tarkoitus pitää pitkin lattioita seuraavaa kolmeatoista vuotta…

Tässä illalla tein tosin hassun havainnon. Tulimme Lystin kanssa pihalta, minä vaihtamaan yövaatteita ja Lysti olkkariin tekemään puruluusta selvää. (Mainittakoon, että matot on viety kellariin jo viikko sitten.) Hetken temuttuaan Lysti nousi ylös, huomasi 10×4 cm kokoisen sanomalehden palasen lattialla, nuuskaisi sitä ja kyykkyi pisulle sen viereen. Ihan ei osunut, mutta saipa minut miettimään, josko sille sittenkin olisi selvinnyt sanomalehtien perimmäinen tarkoitus…? Vastakaneettina on toki mainittava, että olkkari ei ole säästynyt lätäköiltä ilman lehdenriekaleitakaan, joten ehkä kyse olikin sattumasta…

Herttainen tuo pikkurekku kyllä on. Ja niin oppivainen. Toistaiseksi opittuja taitoja ovat luoksetulo, istu, maahan ja sivulle. Myös seuraaminen sujuu makupalan kanssa ja ilman makupalaakin siihen asti, kun käy ilmi, että makupala ei ole läsnä.

Sivulle on Lystistä hauskaa. Kai sitä on tehty kaikkein eniten makupalapalkkion kanssa. Nyt iltapihailullakin (lenkeistä ei tässä vaiheessa voi vielä puhua) harjoittelimme hiukan sitä ja hienosti sujui. Oli niin herttaista, kun tulimme sisälle ja minä pidin raskasta ulko-ovea auki ja sanoin, että mennään sisälle, niin pikku-Lystikki ahersi itsensä oven ja minun väliin vasemmalle puolelleni ja istahti perin odottavan näköisenä siihen. Hetken jo meinasin patistaa, että menehän nyt siitä, kunnes hoksasin, miten samanlaiset sanat suomenkieltä taitamattomalle nuo “sivulle” ja “sisälle” ovatkaan. Sweet lil’ puppy…

Edelleen olen sitä mieltä, että minun pitäisi viettää Lystin kanssa enemmän aikaa ilman ihmislapsia, koska nämä ovat Lystin mielestä ihaninta, mitä maailmassa olla saattaa. Minä olen ihan kolmonen heidän rinnallaan, siitä ei ole epäilystäkään. On aivan mahdotonta odottaa pennulta tottelevaisuutta ulkoillessa, jos pikkulampaat viipottavat metsässä kaukana edellä. Silloin “tänne” on yhtä kuin “Lysti hae nuo karanneet pikku karitsat heti tänne” ja “maahan” on “juokse äkkiä niiden perään ja katso, etteivät ne vain kaadu maahan ja satuta itseään. Ja jos kaatuvat, hyppää äkkiä niiden niskaan ja ota mahdollisimman paljon hiuksia suuhusi. Sillä tavalla ne saa parhaiten ylös.”

Notta näin…

Koulutiellä

Pentu kävi koulussa ensi kerran viime perjantaina. Jäähallin parkkipaikalle oli kokoontunut kymmenkunta pikkupentua iältään 2-4 kk. Voi vietävä, miten suloista sakkia!

Kun jalkauduimme autosta, Lysti oli sitä mieltä, että hus pois takaisin autoon. Parkkipaikalla oli kammottavan pelottavia otuksia, jotka – voitteko kuvitella – haukkuivat! Yhtä kaikki siirryimme lähemmäs tuota kummallista joukkoa ja ohjaaja Taina Aura koirakoulu Pikkuhukasta ohjasi meidät arempien pentujen joukkoon tekemään turvallista (tai sanoisinko kuonollista) tuttavuutta.

Kolmen pennun seurueeseen kuului meidän lisäksemme aluksi ikätoverit westie Ariel (voi äly, miten suloinen pikku pallero!) ja meidänkin nahkaa nahkeampi karvaton meksikolainen. Hetken päästä porukkaan liittyi syötävän pörröinen bluemerle sheltti, joka oli taitava peruuttamaan auton alle. Jotenkin joukkomme jakautui kahtia siten, että Ariel ja Lysti olivat aivan solmussa ja laikullisemmat kaverukset tutustuivat toisiinsa.

Pentukoulussa harjoittelimme mm. seuraavia asioita:

• toisen koiran ohittaminen
• kummallisen äänen sietäminen (pehmogorilla hirnui vieressä)
• omituisen otuksen sietäminen (pehmo-orava pomppi kaikkien ohi)
• rauhoittuminen
• luoksetulo
• sylissä oleminen ja hampaiden vilkaisu.

Lystillä kaikki sujui ihan ok. Makupalat vain loppuivat kesken, mutta onneksi ohjaajalla oli jotain ultimate-herkkua lainaksi viimeiseen ohjelmanumeroon. Ensi kertaa varten varasin itsekin jotain parempaa kuin kuivamuonapapanoita mukaan. Huomasin, että toiset koirat olivat kiinnostavampia kuin nuo papanat. Siis Lystin mielestä, vaikka kyllä omastanikin. Vaikka eihän tuollaiselta pikkurekulta vielä oikein voi odottaa 100 % keskittymiskykyä heti ensimmäisellä kerralla, kun ympärillä on koiria oikein urakalla.

Koulusta lähdöstä ei meinannut tulla mitään. Olisi ollut niin ihanaa leikkiä erään pehkovauvan kanssa vaikka lopun iltaa ja voi autuutta, kun seuraavaan ISOJEN pentujen ryhmään (4 kk ->) tuli i-h-a-n-a trikkipehko. Voi kun niihin karvoihin olisi päässyt telmimään. Muutoinhan se oli aivan kuin Pikku-Myy -mummo lapsuudenkodista. Ehkä aavistuksen nuorempi (8 kk).

Kaiken kaikkiaan tuleminen ja lähteminen muistutti aika tavalla lasten päivähoitoon viemistä. Tullessa ei haluta jäädä ja lähtiessä kinutaan, että ollaan vielä hetki. Jälleen yksi yhtäläisyys koiran ja lapsen kasvatuksessa…

Tour pohjanmaa

Kävimme eilen koko perheen voimin pohjanmaalla juhlimassa ensin yhden serkun häitä ja myöhemmin toisen serkun valmistujaisia. Ajokilometrejä kertyi päivän aikana lähemmäs viisisataa. Matkan pituus oli tiedossa jo lähdettäessä ja aamulla hieman hirvitti notta kuinka uusi perheenjäsenemme selviää moisesta reissaamisesta.

Lysti, pieni eläimemme pärjäsi yli odotusten. Kertaakaan ei edes pissa lirahtanut autoon, vaan koiruus jaksoi ja osasi odottaa pihalle pääsyä. Eipä se tosin autossa yksikseen joutunut kerrallaan kovin kauaa odotellakkaan. Kaikki muut matkustajat, kuljettaja mukaanlukien, valittivat jossain vaiheessa (koko ajan) matkan pituutta ja kestoa, mutta lysti makoili hiljaksiin ja käänsi vain kylkeä välillä.

Ettei kukaan vain luule mitään…Lystiä ei säilytetty autossa juhlien ajan ja sillä oli koko ajan tarjolla vettä, itse asiassa enemmän kuin muilla.

Korvaterapiaa

Lystin korvat nousivat pystyyn, kuten alussa jo arveltiinkin. Ei muuta kuin apteekista glyserolia ja töpötellen. Päivän odotus ja näyttävät jo paremmilta. Ilmeisen tehokasta tavaraa. Auttaisikohan tuo koviin kantapäihinkin…?

Tänään mennään käymään penturyhmässä jäähallin pihassa. Saa nähdä, mitä typykkä tykkää. Ulkona kun ei ole kovin kivaa, jos on tuulista. Tänään on. Ehkä muut koiruliinit auttavat asiaa.

Kolmas aamu klo 06:10 -arjen isku vasten kasvoja

Olen aina ajatellut, että koirallisten ihmisten aamut sujuvat rauhallisesti, siinä missä “normaalienkin” ihmisten, eikä koiran omistaminen sinällään tuota mitään ylimääräistä stressiä. Aamukahvin ja lehden luvun jälkeen käytetään koira ulkona ja lähdetään töihin. Yksinkertaista.

Vaan kuinka ollakkaan. Meille tuli koira perjantaina ja seuraavana sunnuntaina minun piti lähtemäni töihin aamuvuoroon. Koska oli viikonloppuaamu ja olin ensimmäisenä/ainoana hereillä, oli hyvin luonnollista että minä hoitaisin koiran aamutoimet. Olin tavallaan ylpeä, olinhan koiranomistaja.

Herätyskelloni soitti 06:00 ja herätti minut kummallisen harmaaseen aamuun. Edellinen viikko oli ollut yhtä hellettä(jonka oletin jatkuvan), mutta sinä aamuna oli kylmä ja vettä tuli kuin esterin saavista kaatamalla. Harmi, olin lähdössä juosten töihin.

Kun tassuttelin eteiseen astuin lätäkköön, ihmekkös tuo ulkonahan satoi. Aarg! Siinä samassa muistin olevani onnellinen koiranomistaja ja luvanneeni hoitaa koiran aamupissalle.

Sehän oli jo pissanut eteiseen, tarvitseeko sitä enää ulos viedä? Tuumin. Kyllä, tarvitsee vastasi pieni vaalea, siivellinen, onnellinen koiranomistaja olkapäälläni. Pikku taistelun jälkeen onnelinen koiranomistajaomatuntoni voitti sisäisen eläinvihaajani toiselta olkapäältäni ja lähdimme ulos.

Koirallenikaan ei ulkoilu erityisemmin näyttänyt maittavan. Harasi vain vastaan. Olimme varmaan hilpeä näky: “sunnuntaiaamu kello 06:10, sataa kaatamalla. Harvinaisen happaman näköinen mies rahaa perässään vastaan pyristelevää, vikisevää myyrän kokoista koiranpentua. Hetken kuluttua he seisovat läheisen metsikön reunassa. Koiranpentu hakeutuu pensaan alle suojaan sateelta. Mies ei mahdu pensaan alle, seisoo vain naru kädessään ja tuijottaa eteensä. Miehen alahuuli alkaa väpättää.”

Jep. Kun saavuimme rappukäytävään huomasin, että tämä onnellinen koiranomistaja ei ollut muistanut ottaa mukaansa minkäänlaista rättiä tai pyyhettä. Koirahan oli siis märkä kuin uitettu koira. Nousin raput ylös ja roikotin mukanani märkää ja värisevää, pienen marakatin ja rotan risteytyksen näköistä oliota. Kotiin päästyämme kuivasin koiraa ja mumisin sille jotain käskyjä joita vaimoni oli minulle vartavasten painottanut käytettäväksi opetettaessa koiralle ulkoilu- ja käsittelyrutiineita. Kuin rasvattu salama koira livahti sohvan alle nukkumaan ja minä lähdin töihin. juosten.

Olihan se tietenkin reteetä jutella työpaikan kahviossa muiden mukana säästä “…joo, olin tos koiran kanssa aamulla ulkona kun huomasin että alkoi räpsiä vettä…”

Uuden alku

Syntyipä pentueeseen pieni Lysti. Suuremmaksi kasvettuaan muutti meille meidän iloksemme. Tässä blogissa seurataan Lystin kasvua villatumpun kokoisesta pikku mytystä collien mittoihin. Samalla sivutaan Lystin omien ihmisten kasvua lapsiperhe-eläjistä lapsellisiin koiraperhe-eläjiin.