Talvikuulumisia

Veera ehti jo kyselläkin, että eikö meidän elämässä tapahdu mitään, vai miksi Lystin palsta on niin hipihiljainen. Vastaus on lyhykäisyydessään, että kyllä tapahtuu. Liikaakin.

Näyttelyissä emme ole joutaneet Kaapelitehtaan pentunäyttelyn jälkeen käymään. Ei ole oikein ollut Lympylle sopivia tarjolla niin, että kaikki muutkin parametrit olisivat menneet kohdilleen. Ensi viikonloppua varten tosin Lyydiaa jo tuunaillaan, kun on Tampereen KV-näyttely edessä. Jännää, ihan ensimmäinen tosikoitos!

Isäntä muutti helmikuussa Kannukseen maalle ja Lysti vietti siellä taannoiset kolmisen viikkoa. Näistä yhden viikon olimme muukin väki hiihtolomaa viettämässä ja mukavaa oli. Ainoa vaan, että Lystin tassut eivät meinaa kestää terävää pakkashankea. Siellä kun on kuitenkin tosipakko loikkia…

Hiihtolomaa oli viettämässä myös Lilyn perhe ja tietysti Lily siinä mukana. Tiistaina saimme Sievistä vieraita, kun Tiina ja Pavel tulivat tutustumaan. Lysti lähtee Tiinan mukana pääsiäisenä Rovaniemelle näytelmiin, joten tutustuminen oli paikallaan.

Koirakolmikko otti aurinkoisesta pakkaspäivästä ilon irti ja Tiinan kamera räpsähteli. Kuvaamiseen keli ei tosin ollut helpoin mahdollinen, mutta taitava kuvaaja sai kuitenkin monta onnistunutta otosta. Tässä niistä muutama (kuvien © Tiina Kankaanpää).

Kannus 02/08: Lysti, Lily ja Pavel - Tiina Kankaanpää
Kolmen kopla. Edestä lukien Lysti, Lily ja Pavel.

Kannus 02/08: Lysti ja Pavel 1 - Tiina Kankaanpää
Lysti kiinnosti Pavelia “siinä mielessä” vähän liikaa. Lystin mielestä.

Kannus 02/08: Lysti ja Pavel 2 - Tiina Kankaanpää
“Älä hyvä nainen pure!”

Kannus 02/08: Lysti ja keppi - Tiina Kankaanpää
Lysti selättää keppiä.

Kiitokset Tiinalle ja Pavelille käynnistä ja myös kuvien lainaamisesta.

4 vastausta to “Talvikuulumisia”

  1. veeratätsy sanoo:

    Onpas viehko toi viimenen kuva! :) Lysti on jo iso tyttö…

  2. Leena sanoo:

    Tervetuloa käymään. Lysti on nyt kotona. :)

  3. veeratätsy sanoo:

    Tulisin, mutta en tällä viikolla kerkee. Lähteekö Lysti taas ensviikoksi maalle? Ottakaa Lyde mukaan kun tuutte sunnuntaina mun syndeille! Vois taas tulla Piksun kanssa mielenkiintoista… :)

  4. Leena sanoo:

    Lyydia on kotona vielä ens viikon. Voidaan me se toki ottaa sunnuntaina mukaankin, mutta veikkaan, että tulee liian mielenkiintoista… ;)

Jätä kommentti