Tänään tultiin kylään mummolaan. Viereisessä puistossa on koira-aitaus. Lapset menivät viettämään laatuaikaa mumman kanssa puistoon ja päätin kurkata, olisiko tällä kertaa ketään koira-aitauksessa. Ei ollut. No, onhan meillä narupallo, ajattelin ja nakkelin sitä aikani kuluksi Lystille, jolla oli virtaa vaikka muille jakaa.
Eipä aikaakaan, kun portille tuli Vilho, viisikuinen staffipoika. Lysti ja Vilho ottivat heti matsia, ensin juosten, sitten painien. Paini oli Lystille vähän liian raju laji ja hampaita tulikin näyteltyä useaan otteeseen. Tyttö osaa siis pitää puolensa tosipaikan tullen. Good to know.
Vilho otti hetken päästä hatkat ja ajattelin, että jos sitä narupalloa. Siinä samassa portilla olikin jo kaksi pikkumustaa kääpiösnautseripoikaa, jotka nostivat sellaisen äläkän, että Lysti oppi kerrasta käyttäytymään. Pojat olivat vain pahoja suustaan, ei niillä oikeasti ollut mitään tyttöjä vastaan. Oli hauska nähdä, miten whippetin näköinen Lystistä tuli, kun se kaivoi alitajunnastaan taidon käyttää rauhoittavia signaaleja. Hilarious! 
Hetken kuluttua paikalle saapui lisää miesväkeä. Tällä yksilöllä oli jo hiukan kokoakin ja oli siksi aika pelottava alkuun. Rauhallistakin rauhallisempi ilmestys, Kirppu, saapui aitaukseen. Kirppu oli noin 100 cm / 60 kg ja hyyyvin rento kaveri. Toinen natsi-nautsereista omi doggipojan hetkeksi itselleen (joo, räksyllä vähän viiras…), mutta jonkin ajan kuluttua mustat kaverit jatkoivat matkaa.
Lysti ei oikein tiennyt, miten Kirpun kanssa pitäisi olla, mutta paikalle tuli seuraavaksi Uma, viisikuinen schapendoes tyttönen. Uman kanssa huiskittiin menemään oikein kunnolla ja yltyipä Kirppukin ottamaan muutaman laukka-askeleen leikkimielessä. Epistä, kun yksi pääsee kolmella askeleella sen, mihin toinen käyttää viisitoista.
Aitauksessa kävi vielä pyörähtämässä yksi koira, joka ujosteli muita aika tehokkaasti, joten eivätpä muutkaan siihen sitten kiinnittäneet suuremmin huomiota. Aivan tuli mieleen lasten päiväkotiharjoittelut koiran olemuksesta. “Täällon ihan tyhmää. Kyllä mä tykkäisin juosta, mutku noi kaikki kattoo noin…”
Kun näytti sitten siltä, että loputkin kaverit hälvenivät paikalta, koin viisaammaksi kiepauttaa Lystin märän heinikon kautta (5 vuotta vanha hake menee aika tehokkaasti tassuihin kahden vuorokauden sateen jälkeen) ja hilpaista takaisin mummolaan. Tassuja pestessä sain pelätä, että pentu pyllähtää käytävälle. Sen verran polvet jo tutisivat. Sisällä Lysti kiersi kerran talon ympäri ja heittäytyi esittämään kuollutta olohuoneen matolle. Siellä se on vieläkin.
Päivän saldo on siis hyvin liikutettu koira ja puhdas omatunto, kun pentukin on saanut vihdoin aktiviteettia kiireisen viikon jälkeen. 
